HANKASALMEN
KÄRKKÄÄLÄN KYLÄILTA 11.10.2005
Tiistaina
11.10. oli vuoro järjestää kyläilta Kärkkäälän kylällä. Koolle
kokoontui 17 henkeä. Hankasalmen kunnan osalta kyläillan osanottajat
korostivat erityisesti kunnan eri kylien tasapuolisen kohtelun
ja kehittämisen merkitystä. Tämän tulisi ilmetä esimerkiksi
tonttitarjonnan laajentamisena taajamien ulkopuolelle. Keskinäisen
kilpailun sijasta kylien olisi hyvä tehdä yhteistyötä.
Palveluista
erityisesti vanhustenpalvelut, matkailupalvelut ja koulutusmahdollisuuksien
säilyminen saivat mainintoja. Myös vanhusten mahdollisuutta
asua mahdollisimman pitkään kotonaan pidettiin tärkeänä. Työpaikat
ja yrittäjyys ovat toimeentulon kannalta oleellisia, ja sen
vuoksi olisi vastaajien mielestä tuettava oman kunnan yrityksiä
ja rohkaistava nuoria yrittäjyyteen. Kuntayhteistyö tuli esille
muutamassa vastauksessa. Jonkun mielestä yhteistyötä pitäisi
lisätä Jyväskylän kanssa, joku taas korosti, että mahdollisia
yhteityökumppaneita on muitakin.
Yksittäisiä
mainintoja saivat mm. veneilyreittimerkinnät, myönteisen kuntakuvan
säilyttäminen, väestöpohjan säilyttäminen ja lisääminen ja
monipuolinen kulttuuritarjonta.

Kärkkäälän kylän tärkeitä kehittämiskohteita nimettiin paljon.
Ihmisten hyvinvointi, virkistys ja kunnon ylläpitäminen nostettiin
tärkeimmiksi asioiksi monissa vastauksissa. Kaikille ikäryhmille
toivottiin virkistystoimintaa, ja liikunta-aktiviteetteihin
liittyen toivottiin hiihto- ja moottorikelkkareitistön kehittämistä
sekä perusparannuksia urheilu- ja tenniskenttille. Luonto-
ja kulttuurimatkailua toivottiin kehitettävän monipuolisesti.
Yksittäisiä mainintoja saivat mm. yksityisteiden perusparannukset,
palvelujen turvaaminen, imago, maisemanhoito, vesihuollon
parantaminen, maatilojen tukeminen ja vanhenevan väestön elinmahdollisuuksien
takaaminen.
Järjestö- ja yhdistystoiminnan kehittämiseksi esitettiin
toive ulkomaiseen järjestötoimintaan tutustumisesta. Vastaajat
toivoivat myös, että NS:n 90-vuotisjuhlat saataisiin toteutettua.
Järjestötoiminnan kehittämistarpeiksi mainittiin mm. uusien
ihmisten mukaansaaminen, järjestöjen yhteistyö, sähköisen
tiedottamisen kehittäminen, kansalaisopiston ja muiden piirien
säilyminen kylillä, ajankohtaisista asioista luennoiminen
ja nuorten tutustumisretket ja vierailut naapurikuntien nuorisojärjestöjen
luo.

Kooste: Laura Hakala, Maaseutukehitys ry, harjoittelija
|