JOUTSAN MIESKONMÄEN KYLÄILTA 4.5.2005

Mieskonmäen koululle kokoontui 14 kyläläistä tiistaina 4.5. järjestettyyn kyläiltaan. Osallistujilla oli monenlaisia kehitysehdotuksia niin omaa kylää kuin koko Joutsan kuntaa koskien. Palvelut nousivat tärkeimmäksi seikaksi koko kunnan kannalta. Vanhusten kotihoidon kehittämistä, koulujen säilymistä ja erikoisliikkeitä toivottiin. Lisäksi esiin nousi toive, että palvelut olisivat tasapuolisesti kunnan kaikissa osissa asuvien saatavilla. Asuntorakentamisen edellytyksistä mainittiin kaavoittamisen ja kunnallistekniikan laajentaminen. Esimerkiksi näytelmät ja liikuntamahdollisuuksien kehittäminen lisäisivät harrastusmahdollisuuksia ja samalla asumisviihtyisyyttä. Maaseutumaisesta imagosta toivottiin pidettävän kiinni. Toive oli, että kunnan ei kannattaisi yrittää olla jotain, mitä se ei ole. Muita huolenaiheita olivat mm. väestön ikääntyminen ja väheneminen.

Oman kylän kehittämisideoita Mieskonmäessä nousi esiin runsaasti. Tekemistä kaivattiin erityisesti nuorille ja eläkeläisille. Kulttuuritapahtumat ja vaikkapa lavatanssit piristäisivät ja lisäisivät viihtyvyyttä. Palveluiden säilyminen nousi Mieskonmäessä monen muun kylän tavoin huolenaiheeksi. Erityisesti omaa koulua pidettiin tärkeänä. Keskisen lammen kunnostus oli monella myös toiveissa. Liikenneyhteyksien kehittämiseen liittyen toivottiin oman kevyenliikenteenväylän rakentamista ja vesireittiä Puula-Suontee -välille. Muista kehittämiskohteista mainittiin mm. Sulon talon kunnostus, kylän markkinointi, kyläläisten yhteistyön lisääminen ja osallistumisaktiivisuuden lisääminen kylällä.

Kooste: Laura Hakala, Maaseutukehitys ry, harjoittelija

 



WebDesign by Jari Partanen