TOIVAKAN RUUHIMÄEN KYLÄILTA 17.4.2005

Sunnuntaina 17.4. kokoontui Peltolan kylätalolle 13 osallistujaa Ruuhimäen kylätilaisuuteen. Kuten Nisulassa, myös Ruuhimäessä tiedusteltiin kyläläisten käsityksiä oman kylän ja koko kunnan kannalta tärkeistä asioista.

Selvästi merkittävimmäksi seikaksi Toivakan kunnan kehittymisen kannalta nousivat palvelut ja niiden monipuolinen säilyminen tulevaisuudessa. Uusien asukkaiden houkuttelu oli myös monen mielestä tärkeää. Hajamainintoja saivat mm. kulttuuritapahtumat, uudet asunnot ja kylien elinvoimaisuuden säilyttäminen.

Uudet asukkaat sekä teiden kunto ja joukkoliikennejärjestelmän säilyminen olivat kyläläisten mielestä ykkössijalla kun kyseltiin oman kylän tärkeimpiä kehittämiskohteita. Palveluista erityisesti kauppaa tai kioskia pidettiin tärkeänä kylän kannalta. Muita mainintoja saivat mm. markkinointi ja kylätalon kunnostus.

Muiden yhdistysten kehittämistarpeista esiin nousi uusien jäsenien houkuttelu ja aktiivisuuden lisääminen. Yhdistystoimintaa voisi vaikkapa tarjota vapaa-ajan harrastusmahdollisuutena uusille asukkaille.

Kooste: Laura Hakala, Maaseutukehitys ry, harjoittelija



WebDesign by Jari Partanen