KONNEVEDEN
SÄRKISALON KYLÄILTA 20.9.2005
Maaseutukehitys
ry järjesti kyläillan Särkisalon koululla tiistaina 20.9.
Kyläläisiä oli paikalla 24 henkeä. Illassa kyseltiin tuttuun
tapaan kyläläisten kehittämisehdotuksia oman kylänsä ja koko
Konneveden kehittymisen kannalta.
Koko
kunnan tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi nousivat palvelut,
niiden kehittäminen ja erityisesti säilyminen. Tähän liittyy
myös huoli koulujen säilymisestä. Toiveissa esiintyi ajatus
koulujen kehittämisestä kylien palvelukeskuksiksi. Väestöön
liittyvät seikat mainittiin vastauksissa myös usein. Maallemuuton
kannustamista pidettiin tärkeänä kunnan kehittymisen kannalta,
kuten myös väestön tasaista asuttamista ja elinmahdollisuuksien
säilymistä sivukylillä. Lisäksi huolta kannettiin kylien yhteishengen
ja asukkaiden hyvinvoinnin puolesta. Taulukoon lueteltujen
lisäksi mainintoja saivat mm. ympäristön tila, kunnan säilyttäminen
itsenäisenä, nuorten ajanviete, matkailun edistäminen, tehokkaampi
tiedotus ja kuntalaisten kuuleminen sekä yrittäjien tukeminen.
Särkisalon
kylän tärkeimmäksi kehittämiskohteeksi mainittiin selkeästi
koulun säilyttäminen. Tähän liittyen myös muiden palvelujen,
kuten kauppatoiminnan jatkumista pidettiin oleellisena. Palvelujen
säilymiseen nitoutuu myös asukasluvun säilyminen ja kasvattaminen,
jotta palveluille olisi käyttäjiä. Kylän ympäristöä toivottiin
hyödynnettävän mm. matkailussa, mökkeilyssä ja jalostamalla
metsää. Vapaa-ajanviettomahdollisuuksista mainittiin erityisesti
liikuntapaikkojen kehittäminen. Muita mainintoja saivat mm.
vanhan rakennuskannan korjaus, asuntotarjonnan lisääminen,
yritysten kehittäminen, aktiivisuuden lisääminen, liikenneyhteydet
ja nuoret.

Lopuksi
kyläiltaan osallistujilta kyseltiin muiden kunnassa toimivien
yhdistysten ja järjestöjen kehittämistarpeista. Vastauksia
seuraavassa:
- yhdistysten
ja järjestöjen yhteistoiminta
- jäsenmäärän
säilyttäminen ja aktiivisuus
- toiminnan
kannustus, jotta nuoret lähtisivät mukaan
- mökkiläisten
toiveet huomioon
- tiedottaminen
- lasten
ja nuorten kerhoja, myös sivukylille
- hirviseurueen
nylkyvajan kunnostus
- eloa
4H-kerhoihin
Kooste:
Laura Hakala, Maaseutukehitys ry, harjoittelija
|